Tehtävänmäärittely

Virasto

EMSAn tehtävänä on palvella EU:n merenkulkualan etuja turvallisen, varman, vihreän ja kilpailukykyisen merenkulkualan puolesta ja toimia luotettavana ja arvostettuna yhteyspisteenä merenkulkualalla Euroopassa ja muualla maailmassa.

EMSA hyödyntää ainutlaatuista tietotaitoaan, jotta siitä voi tulla keskeinen toimija merenkulkuklusterissa Euroopassa ja sen ulkopuolella.

EMSA työskentelee meriturvallisuutta, varmuutta, ilmastoa, ympäristöä ja yhtenäismarkkinoita koskevissa kysymyksissä ja tehtävissä ensinnäkin palveluntarjoajana jäsenvaltioille ja komissiolle mutta myös innovatiivisena ja luotettavana kumppanina ja tietokeskuksena Euroopan merenkulkuklusterille sekä mahdollisesti muuallakin kansainvälisenä yhteyspisteenä.

Pääjohtaja

Pääjohtaja on vastuuvelvollinen hallintoneuvostolle, ja hän vastaa viraston perustamisesta, johtamisesta ja kehittämisestä EMSAn perustamisasetuksen mukaisesti.

Toimeenpanotoimisto

Toimeenpanotoimisto tukee pääjohtajaa kaikilla tämän vastuualueilla. Siihen kuuluu avustaminen hyvän hallintotavan toteuttamisessa tukemalla johtoa sekä edistämällä säännönmukaisuutta, avoimuutta ja hyvää virkamieskulttuuria. Suunnittelun ja seurannan alalla yksikkö vastaa keskeisten institutionaalisten suunnittelu- ja raportointiasiakirjojen (yhtenäisen ohjelma-asiakirjan ja konsolidoidun vuotuisen toimintakertomuksen) laatimisesta ja talousarviosyklin seuraamisesta alustavista tiedoista sen toteutumisen valvontaan asti. Toimeenpanotoimisto huolehtii EMSAn hallintoneuvoston sihteeristöpalveluista sekä kaikista EMSAn säännönmukaisuuteen ja tarkastuksiin liittyvistä tehtävistä (sisäisen tarkastuksen osasto, tilintarkastustuomioistuin, sisäisen valvonnan kehys jne.), myös riskinhallinnasta. Kaksi muuta toimeenpanotoimiston vastuulla olevaa alaa ovat laadunhallintajärjestelmän jatkuva kehittäminen ja tilinpito (suoraan viraston hallintoneuvoston alaisuudessa). Yksikön vastuualueeseen kuuluu myös viestintä sekä perinteisillä välineillä että digitaalisilla / sosiaalisen median tuotteilla. Toimeenpanotoimiston tehtäväkokonaisuuteen kuuluvat myös kansainväliset ja toimielinten väliset suhteet työskentelyssä toimielinten ja viranomaisten kanssa EU:ssa ja sen ulkopuolella. Tähän kuuluu aloitteiden suunnittelua ja toteuttamista, EMSAn kantojen koordinointia sekä tapahtumien ja tutustumiskäyntien järjestämistä.

OSASTO 1: Kestävä kehitys ja tekninen apu

Osasto 1 vastaa kestävään kehitykseen liittyvistä tehtävistä, ja sen painopisteenä on osallistuminen meriliikenteen eurooppalaiseen vihreään toimintaohjelmaan vahvistamalla EU:n valmiuksia suojella meriympäristöä, hallita ilmastonmuutosta ja vastata uusiin ympäristöhaasteisiin. Se vastaa useista eri toimista, jotka liittyvät alusten aiheuttaman pilaantumisen ehkäisyyn ja torjuntaan sekä avomerellä toimivien öljyn- ja kaasunporauslaitteistojen aiheuttaman pilaantumisen torjuntaan.

Se myös tukee Euroopan komissiota ja jäsenvaltioita EU:n lainsäädännön asianmukaisessa täytäntöönpanossa tarkastuskäynti- ja katselmusohjelmallaan sekä inhimillisiin tekijöihin ja merenkulkustandardeihin liittyvissä kysymyksissä.

Se ylläpitää EMSAn akatemiaa ja tarjoaa sidosryhmiensä tueksi useita valmiuksienkehittämistoimia, myös uusinta teknologiaa. Se myös hallinnoi hankkeita, joissa annetaan tukea unionin jäsenyyttä hakeville maille, Euroopan naapuruuspolitiikan piiriin kuuluville maille Välimeren sekä Mustanmeren ja Kaspianmeren alueilla sekä satamavaltioiden suorittamia tarkastuksia koskevaan Pariisin yhteisymmärryspöytäkirjaan kuuluville EU:n ulkopuolisille maille.

Yksikkö 1.1 – Kestävä kehitys

Yksikkö 1.1 vastaa kestävään kehitykseen liittyvistä tehtävistä ja antaa jäsenvaltioille ja komissiolle teknistä apua merenkulun ympäristövaikutuksiin liittyvissä asioissa sekä apua alusten ja avomerellä toimivien öljyn- ja kaasunporauslaitteistojen aiheuttamaan pilaantumiseen valmistautumisessa ja sen torjunnassa.

Yksikkö tukee erityisesti asiaankuuluvan EU:n ja kansainvälisen ilmasto- ja ympäristölainsäädännön laatimista ja täytäntöönpanoa ja kehittää käytännön ohjeita ja työkaluja sen täytäntöönpanoa varten. Näin se varmistaa, että Euroopan merenkulkuklusteri pystyy osallistumaan prosessiin entistä laajemmin.

Yksikkö kehittää ja ylläpitää tehokasta toimenpidevälineistöä, jolla voidaan täydentää jäsenvaltioiden valmiuksia torjua alusten ja avomerellä toimivien öljyn- ja kaasunporauslaitteistojen aiheuttamaa meren pilaantumista. Se myös tukee jäsenvaltioita vaaratilanteissa, joihin kuuluu vaarallisia ja haitallisia aineita ja muita uhkia meriympäristölle.

Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi yksikkö tekee tiivistä yhteistyötä jäsenvaltioiden ja komission kanssa Kansainvälisessä merenkulkujärjestössä ja tarvittaessa meriympäristön suojelusta tehtyjen alueellisten sopimusten nojalla.

Yksikkö 1.2 – Tarkastuskäynnit ja katselmukset, inhimilliset tekijät

Yksikkö vastaa jäsenvaltioihin tehtävistä tarkastuskäynneistä, joissa keskitytään EU:n merialaa koskevien asetusten ja direktiivien operatiiviseen täytäntöönpanoon. Tämä tehtävä suoritetaan tiiviissä yhteistyössä EMSAn niiden toimintayksikköjen kanssa, joilla on erityisvastuu asiaankuuluvista säädöksistä. Yksikkö myös tekee katselmuksia luokituslaitoksiin, jotka tarkastavat ja sertifioivat kansainvälistä kauppaa harjoittavia aluksia ja toimivat hyväksyttyinä laitoksina jäsenvaltioiden puolesta. Näitä katselmuksia tehdään koko maailmassa, ja Euroopan komissio käyttää niiden tuloksia kyseisten laitosten säännöllisissä arvioinneissa, joita EU:n lainsäädännössä edellytetään.

Merenkulkustandardien alalla yksikkö myös vastaa katselmuksista kolmansissa maissa, joissa annetaan koulutusta ja pätevyyskirjoja merenkulkijoille, jotka voivat siten työskennellä EU:n jäsenvaltioiden lipun alla purjehtivissa aluksissa. Se tekee myös tilastollisia arviointeja ja analyyseja EMSAn STCW-tietojärjestelmässä ylläpidettävistä tiedoista. Tähän tietojärjestelmään tallennetaan tietoa pätevyyskirjoista ja tunnustamisen hyväksymisistä. Yksikkö antaa komissiolle ja jäsenvaltioille myös apua Kansainväliseen merenkulkujärjestöön (IMO), Kansainväliseen työjärjestöön (ILO) ja inhimillisiin tekijöihin liittyvissä kysymyksissä ja hyödyntää siinä kansainvälisestä merenkulkijoiden koulutusta, pätevyyskirjoja ja vahdinpitoa koskevasta yleissopimuksesta saatua kokemusta. Näin voidaan tukea merityöyleissopimuksen ja muiden asiaankuuluvien ILOn välineiden täytäntöönpanoa. Se myös tukee aloitteita, joilla edistetään merenkulun yhteiskuntavastuuta ja kannustetaan nuoria merenkulkuun liittyviin ammatteihin.

Tarkastuskäyntejä ja katselmuksia koskevassa työssään yksikkö käyttää laadunhallintajärjestelmää, jolla on asiaankuuluva ISO 9001: 2015 -standardin mukainen sertifiointi.

Yksikkö 1.3 – Valmiuksien kehittäminen

Yksikkö 1.3 vastaa toimista, joilla tuetaan lippu-, satama- ja rannikkovaltioiden tehtäviä suorittavien toimivaltaisten viranomaisten henkilöstön ammatillista kehitystä ja koulutusta.

Se ylläpitää EMSAn akatemiaa ja antaa teknistä apua jäsenvaltioille, laajentumismaille ja naapuruusmaille. Se vastaa myös tiedon hankkimisesta viraston analyysien avulla keräämistä tiedoista.

Yksikkö vastaa jäsenneltyjen ja modulaaristen koulutusohjelmien suunnittelusta, kehittämisestä, ajan tasalla pitämisestä ja toimittamisesta jäsenvaltioiden, muiden EU:n virastojen, Euroopan naapuruuspolitiikkaan ja liittymistä valmistelevaan tukivälineeseen kuuluvien maiden virkailijoille. Tähän kuuluu muun muassa työkalujen hallinta, asiaankuuluvien opetusohjelmien ja tutkintovaatimusten laatiminen ja jatkuva päivittäminen, sähköisen oppimisen ja verkkokurssien kehittäminen ja toteuttaminen, virtuaalitodellisuutta hyödyntävien alustarkastussimulaatioiden kehittäminen ja henkilöiden arviointi ja pätevyyden hyväksyminen sovittujen menetelmien mukaisesti. Yksikkö antaa myös teknistä apua ennen IMO:n jäsenvaltioiden tarkastusjärjestelmän tarkastuksia, niiden aikana ja niiden jälkeen.

Se hallinnoi viraston toimeksiantoon kuuluvilla aloilla hankkeita, joiden edunsaajina on Euroopan naapuruuspolitiikan piiriin kuuluvia maita Välimeren ja Mustanmeren ja Kaspianmeren alueilla.

Lisäksi yksikkö vastaa horisontaalisista analyyseista ja raporteista, jotka koskevat merilainsäädännön yleistä täytäntöönpanoa, säännöllisten ja tapauskohtaisten tilastojen laatimisesta, sisäisistä työkaluista ja sovelluksista saatavien tietojen käyttämisestä komission ja jäsenvaltioiden tukena, vuotuisten arviointien laatimisesta yhteistyössä asiaankuuluvien toimintayksiköiden kanssa ja kansallisia viranomaisia koskevien dynaamisten katsausten kehittämisestä. Se myös koordinoi EMSAn osallistumista asiaankuuluviin tutkimushankkeisiin ja niiden jatkotoimia yhteistyössä toimintayksiköiden, Euroopan komission ja muiden virastojen kanssa.

Osasto 2: Turvallisuus ja valvonta

Osaston 2 tehtävänä on antaa teknistä apua ja tukea Euroopan komissiolle ja jäsenvaltioille asioissa, jotka liittyvät alusten turvallisuuteen (yksikkö 2.1), ja tarjota merenkulun valvontapalveluja (yksikkö 2.2) EMSAn laajalle käyttäjäkunnalle.

Horisontaalisella tasolla osasto 2 vastaa myös merivalvontaa koskevan yhteisen tietojenvaihtoympäristön (CISE) siirtymävaiheen hallinnasta. Se kokoaa CISEn sidosryhmiä yhteen kehittämään ja laajentamaan CISE-verkostoa, jotta se olisi käytössä vuoden 2021 loppuun mennessä. Osasto 2 vastaa myös Euroopan avaruusjärjestön kanssa tehtävän yhteistoiminnan toteuttamisesta. Se seuraa erittäin tiiviisti IMO:n komiteoiden ja alakomiteoiden menettelyitä ja antaa tarvittaessa teknistä tukea ja koordinoi sitä, kun tukea tarvitaan alusten turvallisuuteen ja satelliittiviestintään liittyvissä asioissa.

Yksikkö 2.1 – Turvallisuus

Yksikkö 2.1 vastaa teknisen avun antamisesta alusten turvallisuuteen, laivavarustukseen, autonomiseen laivateknologiaan, meriturvallisuuteen, onnettomuustutkintaan, suojapaikkoihin, lippuvaltion toimeenpano- ja valvontatyöhön ja satamavaltiovalvontaan liittyvissä asioissa. Se pitää myös yllä Equasis-tietokannan hallintoyksikköä.

Yksikkö 2.1 vastaa komissiolle ja jäsenvaltioille erilaisissa turvallisuusaiheissa annettavasta teknisestä avusta. Niitä ovat muun muassa vahingoittuneiden matkustaja-alusten vakavuus, tulipalot ro-ro-matkustaja-aluksilla, autonominen laivateknologia, irtolastialusten lastaaminen/purkaminen sekä konttialusten ja kalastusalusten turvallisuudenhallinta.

Laivavarustuksen osalta yksikkö 2.1 vastaa EU:ssa sertifioitua varustusta koskevan tietokannan toiminnallisesta hallinnoinnista ja asiaankuuluvien merenkulun sertifiointistandardien vuotuisesta päivittämisestä EU:n lainsäädännössä. Se tukee standardien täytäntöönpanon yhdenmukaistamista käsittelevien ilmoitettujen laitosten ryhmän työtä huolehtimalla teknisistä sihteeristöpalveluista. Se myös avustaa markkinavalvontaviranomaista ja tukee komissiota Yhdysvaltojen kanssa tehdyn vastavuoroista tunnustamista koskevan sopimuksen hallinnoinnissa.

Meriturvallisuuden osalta yksikkö vastaa teknisen avun antamisesta komissiolle, kun tämä seuraa, miten jäsenvaltiot panevat täytäntöön alusten ja satamarakenteiden turvatoimien parantamisesta annetun asetuksen (EY) N:o 725/2004 mukaisia meriturvallisuusvaatimuksia. Se antaa komissiolle ja jäsenvaltioille tukea myös kyberturvallisuuteen ja laajemmin merenkulun turvallisuuskysymyksiin liittyvissä asioissa.

Onnettomuustutkinnan osalta yksikkö vastaa meriliikennealan onnettomuuksien tutkinnan perusperiaatteita koskevan direktiivin 2009/18/EY täytäntöönpanoa koskevasta teknisestä avusta. Se huolehtii onnettomuustutkintaelinten pysyvän yhteistyökehyksen sihteeristöpalveluista. Se vastaa myös Euroopan merenkulkuonnettomuuksien tiedonvälitysalustan toiminnallisesta hallinnoinnista. Alusta on työkalu, johon tallennetaan ja jossa analysoidaan jäsenvaltioiden antamia onnettomuuksia koskevia tietoja ja tutkimusraportteja. Onnettomuuksia koskevien tietojen perusteella se tekee turvallisuusanalyyseja ja luo tilastoja merenkulkuonnettomuuksista.

Yksikkö 2.1 vastaa direktiivin 2009/16/EY (satamavaltioiden suorittama valvonta) täytäntöönpanoa koskevasta teknisestä avusta. Siihen kuuluu osallistuminen kaikkiin satamavaltioiden suorittamia tarkastuksia koskevaan Pariisin yhteisymmärryspöytäkirjaan kuuluviin elimiin. Se vastaa myös tarkastusjärjestelmästä säännöllisen ro-ro-matkustaja-alusliikenteen ja suurnopeusmatkustaja-alusliikenteen turvallisen harjoittamisen varmistamiseksi annetun direktiivin (EU) 2017/2110 täytäntöönpanoa sekä lippuvaltion toimeenpano- ja valvontatyötä koskevasta teknisestä avusta.

Se myös ylläpitää Equasis-tietokannan hallintoyksikköä, varmistaa sen päivittäisen toiminnan ja antaa teknistä apua suojapaikkoihin liittyvissä kysymyksissä.

Yksikkö 2.2 – Valvonta

Yksikön 2.2 tehtävänä on tarjota merivalvontapalveluja, jotta viraston meritilannekuvaa voidaan parantaa, toteuttamalla ratkaisuja, joilla keskiöön saadaan käyttäjien operatiiviset tarpeet. Tämä saadaan aikaan hallinnoimalla satelliiteista saatavia maan havainnoinnin tietovirtoja ja niiden päivittäistä tarjontaa. Tämä tehdään välittämällä satelliittivälitteisessä automaattisessa tunnistusjärjestelmässä satelliittien havaitsemia tietoja ja siirtämällä kauko-ohjatun ilma-aluksen käytön kokonaisjärjestelmään (RPAS) perustuvia tietoja. Tähän kuuluu sekä rutiininomaisten valvontapalvelujen perustaminen merenkulkuviranomaisten ja muiden rannikkovartiovirastojen pyynnöstä että tuki, joka annetaan EMSAn valmiussuunnitelman perusteella merenkulun hätätiloihin reagoimiseksi.

Yksikkö 2.2 vastaa satelliittipohjaisten maan havainnointitietojen, lisäarvoa tuovien tuotteiden ja hälytyspalvelujen kattavan valikoiman yleisestä hankinnasta ja päivittäisestä tarjoamisesta. Niitä saadaan synteettisen apertuurin sivukulmatutkasta ja optisista satelliiteista, ja niillä tuetaan useiden merialan käyttäjäyhteisöjen operatiivisia vaatimuksia.

Nämä ovat keskeisiä osatekijöitä kolmessa erillisessä palvelussa: i) CleanSeaNet, Euroopan öljyvahinkojen havaitsemis- ja seurantaohjelma; ii) Copernicus-merivalvonta, jonka komissio on antanut viraston tehtäväksi, ja iii) satelliittikuviin perustuvat palvelut, joita tarjotaan Frontexille merirajojen valvontaa varten.

Kauko-ohjatun ilma-aluksen käytön kokonaisjärjestelmän (RPAS) ja satelliittiviestintäpalvelujen osalta yksikkö 2.2 vastaa RPAS-toimien perustamisesta ja RPAS-tietojen ja satelliittiviestintään perustuvien tietojen yleisestä hankinnasta ja päivittäisestä tarjoamisesta. Tällaisia tietoja ovat esimerkiksi alusten automaattisen tunnistusjärjestelmän viestit, reaaliaikaiset videokuvat, tutkahavainnot, hätämerkit ja päästömittaukset, ja niillä tuetaan useiden merialan käyttäjäyhteisöjen operatiivisia vaatimuksia, muun muassa rannikkovartiostoyhteistyöhön osallistuvien EU:n virastojen vaatimuksia. Näillä tiedoilla täydennetään yleistä meritilannekuvaa, mukaan lukien öljyvahinkojen havainto- ja seurantapalvelua (CleanSeaNet), alusten aiheuttamien päästöjen lähteiden seurantaa (rikkioksidien havaitseminen) sekä merivalvonnan satelliittien avulla tehtävää alusten havaitsemista. Kun RPAS asennetaan EMSAn ja muiden EU:n virastojen / jäsenvaltioiden viranomaisten aluksiin, yksikkö pystyy tukemaan entistä tehokkaammin meren pilaantumisen torjuntaa ja muita merellä toteutettavia rannikkovartioston toimia.

Osasto 3: Digitaaliset palvelut ja yksinkertaistaminen

EMSAn on nopeutettava toimenpiteitä uuden digitaalisen toimintamallin omaksumisessa, jotta merioperaatioiden tehokkuutta, luotettavuutta ja ennustettavuutta voidaan parantaa. Tähän haasteeseen vastaaminen edellyttää digitaalisten teknologioiden käytön parantamista. Siten voidaan tuottaa lisäarvoa tuovia mahdollisuuksia, jotka helpottavat entisestään merialan tietojen vaihtamista ja niiden jakamista kaikille osapuolille. Osasto 3 vastaa sovellusten käytön elinkaaresta, toimintayksikköjen koordinoinnista, teknisistä eritelmistä ja teknisistä kuulemisista, sopimuskumppaneina olevien yhtiöiden koordinoinnista ja huolto-operaatioista. Osasto vastaa myös organisaation laajuisista palveluista, joilla annetaan laadukasta ja oikea-aikaista tukea EMSAn operatiiviselle ydintoiminnalle.

Yksikkö 3.1 – Merialan digitaaliset palvelut

Yksikkö varmistaa kaikkien viraston merialan digitaalisten palvelujen kehityksen, toiminnan ja jatkuvan parantamisen. Yksikkö tukee EMSAn toimintatavoitteiden saavuttamista ja tekee tiivistä yhteistyötä kaikkien toimintayksikköjen kanssa. Se muuntaa yksiköiden tarpeet teknisiksi järjestelmiksi ja palveluiksi, vastaa täydellisestä operatiivisesta tieto- ja viestintätekniikan syklistä sekä tekee jatkuvasti parannuksia ja kehittämistoimia.

Yksikkö toimii alustana jäsenvaltioiden kanssa jaetuille merialan palveluille, joilla täydennetään ja edistetään alusliikenteen seurannan kansallista kapasiteettia, satamavaltiovalvontaa ja merenkulun aiheuttamaan meren pilaantumiseen valmistautumista ja sen torjuntaa. Yksikön toimiin kuuluu myös erilaisten tietotyyppien integrointi ja yhdistäminen, meritilannekuvan luominen ja käyttäjien vaatimuksiin soveltuvien yksilöllisten palvelujen tuottaminen. Näin voidaan välttää kaksinkertaisia toimenpiteitä, päällekkäisiä infrastruktuureja ja tarpeettomia menoja.

Lisäksi yksikkö koordinoi pilvipohjaisen tieto- ja viestintäteknisen strategian kehittämistä ja täytäntöönpanoa. Sen tavoitteena on varmistaa, että paras mahdollinen ratkaisu ja uusimmat tieto- ja viestintätekniset sovellukset ovat käytettävissä käyttäjien tarpeiden tukemiseksi. Yhdistämällä pilvipohjaiset ratkaisut massadatan analyysityökalujen käyttöön ja tekoälyn algoritmeihin voidaan lisätä EMSAn valmiuksia tarjota uusia lisäarvoa tuovia palveluita erilaisia operatiivisia tilanteita varten. Niitä ovat muun kalastuksenvalvonta, rajavalvonta, turvallisuus, meriliikenteen turvallisuus, rannikkojen suojelu ja ympäristönsuojelu. Yksikkö osallistuu myös kyberturvallisuustoimiin, jotta voidaan varmistaa EMSAn tieto- ja viestintätekniikan mahdollisimman korkea turvallisuustaso ja jakaa kokemuksia ja tietämystä jäsenvaltioiden ja toimialan kanssa.

Yksikkö 3.2 – Digitaalinen infrastruktuuri

Yksikkö vastaa datakeskuksen hallinnasta (ensisijaisissa ja toiminnan jatkuvuudesta vastaavissa toimipaikoissa), kaikkien merenkulun sovellusten ylläpidosta ja niiden IT-operaatioista, sisäisestä organisaation laajuisten palvelujen hallinnasta, julkaisujen hallinnasta ja sisäisten käyttäjien neuvontapalvelusta sekä verkoista ja turvallisuudesta.

Yksikkö tukee EMSAn infrastruktuurin ja organisaation laajuisten palvelujen kehittämistä, testaamista, käyttöönottoa ja käyttöä käyttämällä uusimpia IT-palvelujen hallintoprosesseja ITIL-kehyksen perusteella. Se tukee toiminnan tavoitteita varmistamalla päästä päähän -palvelun käytettävyyden, suorituskyvyn ja luotettavuuden panemalla täytäntöön parhaita käytäntöjä ylläpidon, seurannan, toiminnan jatkuvuuden ja toimintakunnon palauttamisen prosesseissa.

Yksikön tehtävänä on myös kaikkien väliohjelmistojen ja tietokantojen hallinnointi ja asentaminen sekä sovelluskomponenttien konfigurointi, integrointi ja käyttöönotto EMSAn tieto- ja viestintätekniikkainfrastruktuurin esituotanto- ja tuotantoympäristöissä (myös toiminnan jatkuvuutta koskevassa välineessä).

Yksikkö vastaa myös sanomavälitysjärjestelmästä tarjoamalla ympärivuorokautista operatiivista ja teknistä palvelua ja varmistamalla järjestelmien käytettävyyden ja vakauden. Tämä tapahtuu seuraamalla tulevien ja lähtevien tietovirtojen jatkuvuutta, raportoimalla laadusta ja hallinnoimalla kaikkiin viraston merenkulun sovelluksiin liittyviä häiriötapahtumia. Merenkulun hätätiloissa sanomavälitysjärjestelmä toimii yhtenä yhteyspisteenä EMSAn operatiivisten palvelujen käynnistämiselle, ja se ilmoittaa EMSAlle ja komissiolle merellä tapahtuneesta onnettomuudesta EMSAn valmiussuunnitelman mukaisesti.

Yksikkö vastaa myös sovellusten teknisestä ja toiminnallisesta validoinnista ja todentamisesta, sovellusten kehittämisen hallinnoinnista, sovellusten käyttöönotosta ja sovellusten seurantajärjestelmien valmistelusta.

Yksikkö 3.3 – Yksinkertaistaminen

Yksikkö tekee jäsenvaltioiden ja EU:n toimielinten kanssa yhteistyötä EU:n alusliikenteen seuranta-aloitteiden täytäntöönpanossa direktiivin 2002/59/EY (sellaisena kuin se on muutettuna) soveltamisalaan kuuluvilla aloilla. Tämä toteutetaan erityisesti tekemällä jäsenvaltioiden kanssa yhteistyötä SafeSeaNet-järjestelmän käytössä, Euroopan unionin alusten kaukotunnistus- ja seurantajärjestelmän yhteistyöhön perustuvassa datakeskuksessa ja alusten kaukotunnistus- ja seurantajärjestelmän kansainvälisessä tietojenvaihdossa. Euroopan komissiolle ja jäsenvaltioille annetaan lisäksi apua alusten kaukotunnistus- ja seurantajärjestelmään liittyvissä kysymyksissä Kansainvälisen merenkulkujärjestön toiminnan yhteydessä.

Yksikkö vastaa myös ilmoitusmuodollisuuksia koskevan direktiivin teknisen täytäntöönpanon tukemisesta ja eurooppalaisen merenkulkualan yhdennetyn palveluympäristön edistämisestä asetuksen (EU) 2019/1239 mukaisesti. Komissiolle ja jäsenvaltioille annetaan apua myös sähköisiin pätevyyskirjoihin liittyvien palvelujen kehittämisessä ja helpotetaan aluksista ilmoittamista.

Yksikkö hallinnoi lisäksi keskeisiä yhteistyösopimuksia EU:n toimielinten kanssa keräämällä niiden toimintavaatimuksia ja muuntamalla ne toiminnallisiksi eritelmiksi. Eri toimielinten kanssa on useita yhteistyöjärjestelyjä. Näitä toimielimiä ovat muun muassa Euroopan kalastuksenvalvontavirasto (EFCA), Euroopan unionin johtamat merivoimat, Euroopan unionin lainvalvontayhteistyövirasto (Europol), Euroopan raja- ja merivartiovirasto (Frontex) ja huumausaineiden merikuljetusten analysointi- ja torjuntakeskus (MAOC-N).

Osasto 4: Hallintopalvelut

Osaston 4 – Hallintopalvelut tehtävänä on antaa laadukasta ja oikea-aikaista tukea EMSAn operatiiviselle ydintoiminnalle ja auttaa johtoa ja henkilöstöä henkilöresurssien, lakiasioiden (myös asiakirjapyyntöjen) ja taloudellisten asioiden alalla sekä muissa hallintopalveluissa, kuten toimipaikkasopimuksen täytäntöönpanossa, tilojen hallinnassa ja logistiikassa, arkistonhoidossa sekä EMSAn tapahtumien ja tehtävien järjestämisessä.

Osastoille ja toimeenpanotoimistolle annetaan tukea myös kaikkien hankintamenettelyjen valmistelussa, käynnistämisessä ja seurannassa, taloudellisten toimien käynnistämisessä, rahoitussopimusten hallinnoinnissa ja omaisuuden hallinnassa.

Yksikkö 4.1 – Henkilöresurssit ja sisäinen tuki

Yksiköllä on ensisijainen vastuu henkilöstösääntöjen ja muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen täytäntöönpanosta sekä henkilöstöpolitiikkaan liittyvän tuen kehittämisestä, toteuttamisesta ja antamisesta palvelukseen ottamisen, henkilöstöhallinnon, urakehityksen, palkkojen, henkilöstön hyvinvoinnin, oppimisen ja kehityksen sekä virkamatkojen järjestämisen ja niistä maksettavien korvausten alalla.

Lisäksi yksikkö vastaa kaikkien erioikeuksia ja vapauksia koskevan pöytäkirjan (toimipaikkasopimus) mukaisten oikeuksien ja velvollisuuksien täytäntöönpanosta ja seurannasta viraston ja sen henkilöstön osalta.

Yksikkö vastaa myös koko virastossa arkistonhoitoa koskevien käytäntöjen ja menettelyjen toteuttamisesta, arkistoinnista, postin käsittelystä, julkaisemisesta ja jäljentämisestä sekä EMSAn tapahtumista maksetuista korvauksista.

Yksikkö 4.2 – Lakiasiat, varainhoito ja tilat

Yksikkö antaa pääjohtajalle neuvontaa lainsäädäntöön, talousarvioon ja rahoitukseen liittyvistä asioista ja varmistaa, että laki- ja talousasioissa noudatetaan EMSAn varainhoitoasetusta. Tällä alalla se antaa erityisesti neuvontaa ja tekee todennuksia hankintamenettelyissä ja oikeudellisissa sitoumuksissa sekä varainhoitoon ja talousarvioon liittyvissä kysymyksissä. Yksikkö tekee rahoituksen ennakkotarkastuksia kaikista rahoitustoimista, varmistaa viraston laskujen rekisteröinnin ja sopimusarkiston hallinnoinnin sekä huolehtii ABAC-ohjelman käyttöoikeuksista. Sen tavoitteena on myös tehostaa hallinnollisia menettelyjä antamalla koulutusta varainhoidosta ja hankinnoista, laatimalla ja päivittämällä asiaankuuluvia sääntöjä, ohjeita, malleja ja menettelyjä. Toimintayksikkönä sen tavoitteena on myös parantaa viraston hankinta- ja varainhoitotyökaluja, muun muassa sähköistä hankintaa. Se käsittelee myös asiakirjapyyntöihin liittyviä asioita.

Yksikkö tarjoaa kehyksen viraston ympäristökäytäntöjen luomiselle ja koordinoi EMAS-rekisteröintiin tähtäävää hanketta.

Yksikkö myös ylläpitää ja hoitaa EMSAn tiloja ja infrastruktuuria, käsittelee turvallisuusasioita, antaa tukea EMSAn tapahtumille ja tarjoaa useita tukipalveluja.